UUTISET

Haluatko kokeilla oppilaidesi kanssa lukuteatteria?

ReadDrama -tutkimuksen seuraavaan vaiheeseen lukuvuodelle 2020-2021 rekrytoidaan nyt etenkin draamasta kiinnostuneita erityisopettajia ja opettajia, jotka haluavat kokeilla omien oppilaidensa kanssa 8 viikon mittaista lukuteatterijaksoa, jonka aikana lukuteatteria pidetään 90 minuuttia viikossa, eli yksi kaksoistunti viikossa. Tutkimukseen kuuluu myös lukemisen testaaminen verkkovälitteisesti jakson aluksi ja lopuksi. Lisätietoja antaa projektikoordinaattori Enni Junttila,
enni.junttila@nmi.fi, 040 662 5156

Pienryhmätoimintana lukuteatteri soveltunee helpoiten erityisopetukseen. Osallistujille tarjotaan materiaalipaketti verkossa, jonka avulla lukuteatteria voi ohjata omalle pienryhmälle. Lukuteatteria suositellaan noin 2.–5.-luokan oppilaille, jotka tarvitsevat kohdennettua tukea lukusujuvuuden kehittämiseen. Oppilaiden kehitystä seurataan verkkovälitteisillä lukutaidon ja lukumotivaation arviointitehtävillä, jotka opettaja voi itse suorittaa oppilailleen ryhmätilanteissa.


Tietoa ensimmäisistä tutkimustuloksista

Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan lukuteatteritoiminta äidinkielen erityisopetuksen muotona kohentaa niin lukusujuvuutta kuin -motivaatiotakin. Samalla kehittyvät myös oppilaan esiintymistaidot ja usko omaan pystyvyyteen lukijana ja esiintyjänä. Klikkaa alta lukeaksesi lisää!